| |||||||
| |||||||
Ohjelmistotuotealan kokonaisliikevaihto ylitti miljardi euroa
Tutkimus: suomalaisten ohjelmistotuoteyritysten myynti kasvanut kotimaassaOhjelmistotuotealan kokonaisliikevaihto ylitti miljardi euroaSuomalainen ohjelmistotuoteala on vuoden 2002 aikana kasvattanut kokonaisliikevaihtoaan noin 14 % hankalasta markkinatilanteesta huolimatta. Ohjelmistotuotealan nykytilanne selviää kuudennen kerran tehdystä ohjelmistoyrityskartoituksesta. Ohjelmistotuoteala on Suomessa kasvava toimiala, joka on nousemassa kansantaloudellisesti merkittävään asemaan. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto ylitti vuonna 2002 ensimmäisen kerran miljardin euron rajan. Kasvu on saavutettu kotimaan markkinoilla, jossa ohjelmistotuoteyritysten myynti nousi yli 20 %. Vienti pysyi vuonna 2002 suunnilleen edellisvuoden tasolla ollen yhteensä noin 400 miljoonaa euroa. Vaikka kasvuodotukset ovat maltillisemmat kuin muutama vuosi sitten, yritysten kasvuodotukset ovat edelleen varsin suuret. Vuosien 2002-2005 aikana yritysten vuosittainen kasvuodotus on kotimaassa 24 % ja viennissä 42 %. Ohjelmistotuoteliiketoiminnalla tarkoitetaan yrityksen itse kehittämiin ja ylläpitämiin ohjelmistoihin liittyvää liiketoimintaa, jossa asiakaskohtaisen sovellustyön osuus on vähäinen. Ohjelmistotuoteala muodostaa noin 30 % koko ohjelmistoalan liikevaihdosta, joka sisältää mm. sulautetut ohjelmistot, yritysten sisäiseen käyttöön tehdyt omat ohjelmistot sekä projektiliiketoiminnan. Ohjelmistotuotealan yrityksiä oli vuonna 2002 noin 1000, ja ne työllistivät yhteensä noin 10 000 IT-ammattilaista. Henkilöstömäärässä ei ole tapahtunut suurta muutosta. Myös yritysten arviot henkilöstömäärän kasvattamisesta olivat varovaisia. Yrityksistä 51 % käytti ainakin jonkin verran ohjelmoinnin alihankintaa. Ohjelmistoyrityskartoituksen tekivät Teknillisen korkeakoulun kaksi laboratoriota, Ohjelmistoliiketoiminnan ja -tuotannon laboratorio SoberIT sekä Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratorio. Lisäksi tutkimuksen toteutukseen osallistui Laurea-ammattikorkeakoulu. Tutkimus tehtiin Ohjelmistotuoteliiketoiminnan osaamiskeskuksen, Kauppa- ja teollisuusministeriön, Uudenmaan TE-keskuksen sekä Tekesin toimeksiannosta. Ohjelmistotuoteyritysten enemmistöllä kannattavuus oli lähellä nollaa vuonna 2002 päättyneellä tilikaudella. Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä suurin osa teki nollatuloksen, 15 % yrityksistä teki voittoa yli 15 % liikevaihdostaan ja noin 25 % yrityksistä jäi tappiolle. Tutkittujen yritysten kokonaisliikevaihdosta keskimäärin 60 % tulee ohjelmistotuoteliiketoiminnasta. "Tiukka rahoitustilanne on pakottanut ennen kaikkea nuoria yrityksiä rahoittamaan tuotekehitystään tulorahoituksella ja projektiliiketoiminnalla. Tämä asettaa suuria haasteita yrityksen tuotekehitysprosesseille ja hidastaa tuotteen markkinoille saamista. Yrityksiltä palaa paukkuja asiakaskohtaiseen räätälöintiin, mikä on yleensä pois tuotteistuspyrkimyksistä", TKK:n SoberIT:n tutkija Juhana Hietala sanoo. "Rahoituksen saatavuus on ongelmana pahin nuorilla 0-2-vuotiailla yrityksillä, joista 71 % raportoi pitävänsä ongelmia rahoituksen saatavuudessa keskeisenä esteenä uusien ohjelmistoyritysten syntymiselle. Pääomasijoitusmarkkinoiden toimintaa ovat heikentäneet mm. haasteet yritysten kansainvälistymisessä ja sijoituksista irtautumisissa. Kasvu- ja kansainvälistymishakuisen yrittäjyyden edellytysten kehittämisessä yritysten aikaisen vaiheen rahoituksen saatavuuden parantaminen ja kansainvälistymisen tukeminen ovat edelleen keskeisiä huomion kohteita", vanhempi tutkija Markku Maula TKK:n Yritysstrategian ja kansainvälisen liiketoiminnan laboratoriosta kertoo. Yrityksistä suuri osa on kooltaan varsin pieniä, ja ne investoivat edelleen voimakkaasti tuotekehitykseen, vaikka tuotekehityspanostus onkin pienentynyt edellisvuodesta. Keskimäärin 34 % vastanneiden yritysten henkilöstöstä työskentelee tuotekehitystehtävissä. Noin 31 % yrityksistä ulkomaille jo 0-2 vuoden ikäisenä Tutkimukseen osallistuneista ohjelmistotuoteyrityksistä 46 %:lla on kansainvälistä liikevaihtoa. Suurin osa yrityksistä on kansainvälistymisprosessin alussa, keskimäärin vientiä on noin 8 maahan. Yleisimmät vientimaat ovat Ruotsi, Yhdysvallat ja Saksa. Yrityksen ensimmäinen vientikauppa tapahtuu keskimäärin 6 vuoden ikäisenä, mutta toimialalta löytyy myös yrityksiä, jotka kansainvälistyvät erittäin varhaisessa vaiheessa. Noin 31 % yrityksistä oli aloittanut viennin 0-2 vuoden ikäisenä. Yleisimmät vientimuodot ovat suora myynti kohdemaihin sekä ulkomaisen jälleenmyyjän tai agentin käyttäminen. Suomalaisista ohjelmistotuoteyrityksistä 75 % sijaitsee kasvukeskuksissa yliopistojen ja teknologiakeskusten läheisyydessä. Yli puolet kaikista ohjelmistotuoteyrityksistä ja 74 % alan suurimmista yrityksistä sijaitsee Uudellamaalla. Yritykset ovat iältään keskimäärin 12-vuotiaita ja harjoittaneet ohjelmistotuoteliiketoimintaa 9 vuotta. Ohjelmistotuoteyritysten perustaminen on vähentynyt jonkin verran viimeisten parin vuoden aikana. Maalis-toukokuussa 2003 lomakekyselynä tehty Ohjelmistoyrityskartoitus tavoitti 166 omaa ohjelmistotuoteliiketoimintaa harjoittavaa yritystä eli noin 17 % alan yrityksistä. Kysely tavoitti aiempaa huonommin nuoria ja pienimpiä alan yrityksiä. Ohjelmistoyrityskartoitus on ainoa tutkimus, joka tarjoaa numerotietoa ohjelmistotuotealasta ja sen kehityksestä. Lisätietoja: Ohjelmistotuoteliiketoiminnan osaamiskeskus kehittää ohjelmistoalan yritystoimintaa ja sen toimintaedellytyksiä. Technopolis Innopolin isännöimä osaamiskeskus tarjoaa ohjelmistoalan yrittäjille neuvontapalveluita, toteuttaa kehittämishankkeita sekä kehittää ja ylläpitää ohjelmistoalan www.swbusiness.fi-palvelua. Tekes eli Teknologian kehittämiskeskus rahoittaa ja aktivoi yritysten ja tutkimuslaitosten haastavia tuotekehitys- ja tutkimusprojekteja. Toiminnan tavoitteena on yhteiskunnan hyvinvointi, viennin kasvu ja teollisen pohjan laajentaminen. Tekesillä on vuosittain käytettävissä avustuksina ja lainoina vajaat 400 miljoonaa euroa teknologian kehityshankkeisiin. |
![]() |
![]() |
![]() |
|
|
![]() |
![]() | ||
|
Netprofile Finland Oy Copyright Netprofile 2001-2009 |
Hae Netprofilen sivuilta: |
![]() | ||||||