Lenovon TechWorld-tapahtuman kohokohdat: lisättyä todellisuutta ja modulaarisia

 

Lenovo esitteli toista kertaa järjestetyssä TechWorld-konferenssissaan yhtiön tulevaisuuden kolme teknologista tukijalkaa: laiteinnovaatiot, laitteiden kytkeytyminen pilvipalveluihin sekä näiden palveluiden perustana toimiva infrastruktuuri. Lenovolla on pitkä historia nimenomaan loppukäyttäjien laitteissa, mutta nopeasti kehittyvä teknologia avaa valtavia mahdollisuuksia myös palveluiden ja sovellusten taustajärjestelmissä. Lenovon tavoitteena on olla vahva peluri myös näissä.

TechWorldissa nähtiin lisäksi tuotejulkistuksia. PHAB2 Pro on maailman ensimmäinen Googlen Tango-teknologiaa hyödyntävä älypuhelin, joka mahdollistaa lisätyn todellisuuden kokemuksen. PHAB2 Pro tuo käyttäjien ulottuville lisätyn todellisuuden sovellukset, joista on hyötyä sekä opetus- että kotikäytössä kuten myös esimerkiksi täysin uudenlaisten museokokemusten muodossa.

Toisen kiinnostavan uutuuden esitteli Lenovon tuotekehitykseen osallistuva näyttelijä ja teknologiayrittäjä Ashton Kutcher. Hän esitteli Moto Mods -järjestelmää, jolla Motorolan uusia lippulaivamalleja voi muokata tarpeen mukaan, lisäämällä laitteeseen esimerkiksi projektorin, tehokkaamman äänentoiston tai lisäakun.

TechWorldissa vilautettiin myös teknologiakonsepteja, jotka eivät vielä ole tuotantokypsiä. Tapahtumassa esiteltiin muun muassa taipuvia näyttöjä ja uusi versio edellisvuonna esitellyistä älykengistä.

Pääjohtaja Yuanqing Yangin esitys on katsottavissa Lenovon Youtube-kanavalla osoitteessa www.youtube.com/Lenovo.

Lisätietoja alkuperäisessä tiedotteessa:
news.lenovo.com/news-releases/lenovo-unveils-smartphones-that-reshape-whats-possible-vision-for-connected-devices-at-tech-world-2016.htm

 

Lisätietoja:  
Hanna-Maria  Lifländer
Netprofile  Finland
Puh. 040 580 1477
hanna@netprofile.fi

Lue myös

Tiedotteet | 12.10.2026

Netprofile sijoittui kolmen kärkeen finaalipaikkojen määrässä kansainvälisessä ICCO Global Awards 2026 -kilpailussa 

Finnish Comms Awards -gaala 2025 onnea voittajille teksti näytöllä.
Tiedotteet | 08.10.2026

Netprofilelle eniten finaalipaikkoja Finnish Comms Awards 2026 -kilpailun Strategisuus ja viestinnän konsultointi -pääkategoriassa

Tiedotteet | 05.10.2026

atNorth rakentaa uuden datakeskuksen Saloon