Markkinoija, hymyileekö asiakas?

welcome-to-sxsw-2016.jpg

Viihteessä on voimaa. Harva meistä on jatkuvasti niin hyvällä tuulella, ettei annos iloa parantaisi päivää entisestään. Markkinoijan näkökulmasta viihde herättää huomion ja saa aikaan myönteisiä tunteita, mikä lisää todennäköisyyttä sisällön leviämiseen.

Amerikassa hymyt ovat tunnetusti leveitä, mutta jotain merkittävämpää on takana siinä, että SXSW:n markkinointisessioissa toistuvat ilo ja empatia.

Sisältömarkkinointi on Atlantin länsipuolella huomattavasti Suomea pidemmällä. Kohderyhmien houkuttelu verkkoon tuotettujen sisältöjen pariin ja konvertointi tarkkaan mietityillä poluilla asiakkaiksi ja puolestapuhujiksi on arkipäivää. Yleisyyden kääntöpuoli on äärimmäinen kilpailu: puolivillaisella sisällöllä ei pitkälle pötkitä.

Erityisesti B2B-markkinoijat uskovat, että pelkkiä hyötyjä luukuttamalla saadaan ostajat koukkuun. Mihin jäivät ilo ja huumori?

Yhdessä tämän päivän workshopeista nähtiin huikea videokonsepti, jossa järeä tietoverkkolaite oli upotettu lahjavinkiksi hempeään ystävänpäivätarinaan. Tosielämässä kukaan ei tietenkään antaisi satojentuhansien hintaista laitetta lahjaksi, eikä sellaiselle kotioloissa olisi käyttöäkään.

Videon pointti ei ollutkaan suora myyntitavoite vaan harmaaseen markkinointiin tottuneiden asiakkaiden yllättäminen tavalla, josta seuraa naurua. Perusteena on hypoteesi siitä, että ilo kelpaa B2B-ostajallekin. 

Juuri tällainen yllätys on yksi komiikan peruskaavoista. Alussa rakennettava usein stereotyyppinen tarina katkaistaan tavalla, jonka absurdius tuo hymyn kasvoille. Harmi kyllä, idea ei mennyt läpi eikä videota koskaan tehty.

Oikeasti julkaistu esimerkki sen sijaan löytyy vaikkapa Searsilta:

Nähdäksesi videon sinun tulisi hyväksyä evästeet. Hyväksy evästeet tästä.

Modernin markkinoijan perusosaamista on ymmärtää miksi asiakkaat etenevät tai eivät etene heille suunnitellulla ostopolulla. Tämä tarkoittaa omien ajatusten sivuuttamista ja erilaisten asiakasryhmien asemaan asettumista.

Näiden asiakasryhmien, ostajapersoonien, määrittely on avain onnistumiseen. Sisältöjen suunnittelun ja tuotannon fokus kun ei voi olla oman tuotteen tai palvelun erinomaisuudessa vaan siinä, millaisista asioista asiakasryhmät ovat kiinnostuneita.

Asiakkaiden hymy ja nauru ovat seurausta siitä, että markkinoijilla on kykyä empatiaan. 

Empatia tarkoittaa omista poikkeavien ajatusten ja motivaatiotekijöiden avointa ymmärtämistä. Brändistrategi Maggie Windsor Gross korosti, että empatia on erottava tekijä datan ja näkemysten välillä: empatia auttaa esimerkiksi kysymään datan äärellä oikeita kysymyksiä. Siten löydetään ryhmistä eroja, joilla on merkitystä.

Mitä jos kokeiltaisiin olla viihteestä pitäviä empaattisia ihmisiä, eikä aina vain tiukan fokusoituneita markkinoijia?

Katso 360-asteen video, jolla Netprofilen tiimi pureksii SXSW:n teemoja! 

Nähdäksesi videon sinun tulisi hyväksyä evästeet. Hyväksy evästeet tästä.

 {{cta(’92e82487-acb2-425b-b1d7-00916854b61f’)}}

Lue myös

Ihmisiä toimiston pöydän ääressä
Netprofilen blogi | 09.06.2026

Kirjoitusvirhe on uusi kilpailuetu

Droonit lentämässä meren yllä. Kriisiviestintää pitää harjoitella.
Netprofilen blogi | 02.06.2026

Mitä droonit ja 112-kohu opettivat viestinnästä?

Netprofile voitti neljä palkintoa EMEA SABRE Awards 2026 -gaalassa Lontoossa.
Netprofilen blogi | 22.05.2026

Netprofile palkittiin EMEA SABRE -kilpailussa Manner-Euroopan parhaana viestintätoimistotyöpaikkana –  arvopohjainen kulttuuri ja kyberkriisiosaaminen toivat neljä voittoa