Lenovo julkisti tuloksensa – uudelleenjärjestelyistä huolimatta vakaa tulos

 

Lenovo julkisti tilivuotensa toisen, syyskuun loppuun päättyneen neljänneksen tuloksensa. Liikevaihto oli 12,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria, 16 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla neljänneksellä.

PC-markkinoilla yhtiö ylsi ennätykselliseen 21,2 prosentin markkinaosuuteen ja vahvisti jalansijaansa erityisesti Pohjois-Amerikan, Etelä-Amerikan ja Aasian Tyynenmeren alueen markkinoilla. Yhteensä heinä-syyskuussa Lenovo toimitti 15 miljoonaa PC:tä.

Mobiililaitteiden liiketoiminnassa puolestaan Motorola-kaupan vuoksi tehtävät uudelleenjärjestelyt ja kertaluonteiset alaskirjaukset painoivat tuloksen tappiolle. Myynti kuitenkin kasvoi erityisesti Kiinan ulkopuolella.

Yritysratkaisuja (serverit, yritysohjelmistot, tallennuslaitteet) valmistava liiketoimintayksikkö jatkoi vakaalla linjalla. Sen myynti kasvoi yli viisinkertaiseksi viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, minkä selittää IBM:ltä hankitun System x -liiketoiminnan mukaantulo osaksi Lenovon portfoliota.

Uudelleenorganisoinnista ja kertaluonteisista alaskirjauksista johtuen osakekohtainen tulos oli vuosineljänneksellä 0,063 Yhdysvaltain dollaria tappiolla.

Tarkempia tietoja englanninkielisestä tiedotteesta:
http://news.lenovo.com/article_display.cfm?article_id=2091

Lisätietoja:
Hanna-Maria Lifländer, viestintätoimisto Netprofile
Puh. 040 580 1477
hanna@netprofile.fi

Lue myös

Tiedotteet | 16.04.2026

Netprofile menestyy SABRE Awards EMEA 2026 -kilpailussa: finaaliin peräti kuudessa kategoriassa

Tiedotteet | 25.02.2026

Raportti: Suomalaisyritykset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin – kasvu keskittyy harvoille

Netprofilen perustajat Christina Forsgärd ja Juha Frey vastaanottivat palkinnon ICCO-gaalassa.
Tiedotteet | 13.11.2025

ICCO Global Awards 2025: Netprofile on maailman paras keskikokoinen viestintätoimisto