Netprofilen intohimoinen viestintä- ja markkinointityö innovatiivista teknologiaa kehittävien ja hyödyntävien asiakkaidensa kanssa on saanut jälleen maailmanluokan tunnustusta. Kansainvälisen ICCO Global Awards -kilpailun tuomaristo nosti Netprofilen finaaliin yhteensä kuudessa kategoriassa.
”Menestys viestintä- ja markkinointialan kansainvälisissä kilpailuissa on erinomainen osoitus siitä, että suomalaiset eturivin toimistot kilpailevat tasapäisesti maailman parhaiden kanssa”, sanoo Netprofilen toimitusjohtaja Juha Frey. ”Pääsy maailman parhaita viestintätöitä palkitsevan ICCO Global Awards -kisan finaaliin jälleen kerran vahvistaa, että olemme onnistuneet tavoitteessamme suunnitella ja toteuttaa globaalisti voittavaa markkinointiviestintää.”
Yhteistyössä Helsinki Partnersin kanssa toteutettu 90 Day Finn -kampanja porhalsi loppusuoralle sekä digitaalisen ja uuden median että tapahtumien, lanseerausten ja tempausten kategorioissa. Viraaliksi riehaantunut, lehdistössä ympäri maailman hehkutettu kampanja on houkutellut jo yli 6 000 kansainvälistä huippuosaaja hakemaan uutta kotia erityistaidoilleen Suomesta.
Etteplanin ja Netprofilen määrätietoinen, pitkäaikainen kumppanuus palkittiin finaalipaikoilla parhaan B2B-kampanjan ja parhaan teknologiakampanjan kategorioissa. Datalähtöinen luova suunnittelu johti Etteplanin historian liiketoiminta-arvoltaan tehokkaimpaan kampanjaan äärimmäisen kriittisessä terveysteknologian kohderyhmässä.
Netprofile voi liittää lukuisten kisamenestystensä joukkoon yhtiön perustajakaksikon, Christina Forsgårdin ja Juha Freyn ehdokkuuden vuoden viestintätoimistojohtajina. Yhtiö on panostanut voimakkaasti uusien palvelujen innovointiin ja yhteisöllisyyttä korostavien toimintatapojen kehittämiseen myös viime vuosien haastavissa olosuhteissa, tinkimättä piiruakaan työntekijöidensä osaamiseen määrätietoisesta kehittämisestä niin yksilö- kuin tiimitasollakin. Vuonna 2018 netprofilelaisia oli 12, ja tämän päivän luku on 27.
Netprofilella viisi asiakkaiden maineen rakennusta tukevaa finalistia Finnish Comms Awards -kilpailussa
Valmistava teollisuus – mistä rakentuu tuloksekas markkinointi vuonna 2026?
ICCO Global Awards: Netprofile on yksi maailman parhaista viestintä- ja markkinointitoimistoista – finaalissa myös kaksi vahvaa asiakastyötä
22 yritystä perusti konsultointiosuuskunnan – Humans and Creaturesin toimintamalli on ainoa laatuaan maailmassa
Kun pelkkä esite ei riitä: 15 markkinointi-ideaa teollisuusmessujen valloittamiseen
Tekoäly ei selitä itse itseään – siihen tarvitaan viestintää
Kun tarina muuttuu kasvun välineeksi – fintechin tärkein tuote ei ole sovellus, vaan luottamus
Innovaatiot jäävät suutareiksi ilman tulista disseminaatiota
Himo, ylpeys, viha…– seitsemän kuolemansyntiä B2B-viestinnässä
AI:n kovimmat taklaukset ovat vasta tulossa – onnistunut käyttöönotto vaatii vahvaa etu- ja takanojaa
Oletko olemassa, jos tekoäly ei siteeraa sinua? Näin optimoit sisältösi AI-aikakaudelle
Metsästämme arvoa tekoälyllä – heikolla menestyksellä
Teimme raportin tekoälystä markkinointiviestinnässä – näin tekoäly auttoi meitä
Insight Track 2025 -raportti: Tekoäly tehostaa viestintää ja markkinointia – mutta mistä löytyy kilpailuetu?