Hillitseekö yrityksesi teknologia mulmaston iitosta? Ajaako järjestösi oisten naikeuksia? Meta kielsi yhteiskunnallisen mainonnan, mutta näin saat viestisi perille

Meta kielsi yhteiskunnallisen mainonnan alustoillaan. Muutos osuu muun muassa uusiutuvan energian toimialaan.

”Miten voimme torjua ilmastonmuutosta tehokkaammin?”

”Millainen on julkisen terveydenhuollon tulevaisuus?”

”Meidän kaikkien täytyy vaatia yhtäläisiä oikeuksia naisille.”

Yllä olevat mainostekstit ovat Metan esimerkkejä mainoksista, jotka on kielletty lokakuusta 2025 alkaen Euroopan unionin alueella.

Kielto on Metan reaktio EU:n TTPA-asetukseen, jonka pyrkimys on säännellä poliittisten mainosten läpinäkyvyyttä ja kohdentamista.

Yhtiö ei mukautunut sääntelyyn, vaan päätti estää kaiken yhteiskunnallisia asiakysymyksiä, vaaleja tai politiikkaa koskevan mainonnan.

Jatkossa yhteiskunnallisia aiheita ei voi mainostaa Facebookissa, Instagramissa, Threadsissa tai Whatsappissa. Google teki puolestaan saman ratkaisun jo aiemmin, eli yhteiskunnallisille mainoksille ei löydy sijaa myöskään Google Adsista tai Youtubesta.

Ratkaisu osuu kipeästi moniin organisaatioihin aina cleantech-yrityksistä ihmisoikeusjärjestöihin. Miten omasta toiminnasta voi jatkossa kertoa, jos visioissa siintää parempi yhteiskunta? Entä tuleeko joka firman jättää vastuullisuusviestinnälle hyvästit?

Tästä artikkelista löydät tietoa Metan muuttuneista käytännöistä ja saat vinkkejä, joiden avulla tavoitat yleisösi myös jatkossa.

Mitä Meta tarkistaa ja mistä tiedän, kielletäänkö mainokseni?

Metan tarkistusjärjestelmä kiinnittää huomiota mainostekstin lisäksi myös kuviin, videoihin ja mainoksen kohdennustietoihin. Lisäksi se voi tarkistaa sivun, jolle mainos ohjaa.

Tarkkaa määritelmää sille, minkä Meta tulkitsee yhteiskunnalliseksi sisällöksi, on vaikea antaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kiellettyä on minkäänlaisen kannan ottaminen. Selvästi myyntiä edistäviin mainoksiin lupa voi herua, vaikka aihe olisikin yhteiskunnallinen.

Esimerkiksi kielletyn ”Miten voimme torjua ilmastonmuutosta tehokkaammin?” -mainoksen tilalle Meta hyväksyisi vaihtoehdon “Uusilla älykkäillä aurinkopaneeleilla pienennät sähkölaskuasi”. Tältäkin mainokselta Meta vaatisi kuitenkin “valtuutuksen ja Maksajana-ilmoituksen”.

Mainoksen sääntöjenmukaisuutta ei voi testata etukäteen. Ainut keino on siis luoda mainos, jonka jälkeen se siirtyy Metan tarkistusprosessiin.

Jos julkaisuusi ei ole käytetty mainoseuroja, ei muutoksista tarvitse välittää: orgaaninen postaaminen toimii jatkossakin ongelmitta. Ongelmana on, että sen tavoittavuus on rajallista. Siksi julkaisuihin kannattaa panostaa tosissaan, jotta ne saavat näkyvyyttä yleisön sitoutumisen – siis kommenttien, tykkäysten ja uudelleenjakojen – kautta.

Mediatilaa voi ostaa myös Metan ulkopuolelta – samalla voit tukea suomalaista journalismia

Jos Facebook- ja Instagram-mainoksesi eivät läpäise Metan seulaa, voit käyttää mainosbudjettisi muissa kansainvälisissä sosiaalisen median kanavissa, kuten LinkedInissä tai Redditissä. Yhteiskunnallista mainontaa koskevia sääntöjä on toki suurimassa osassa kanavia, mutta kokemuksemme mukaan seulat ovat Metaan verrattuna huomattavasti löyhempiä.

Myös natiivimainonta on kiinnostava vaihtoehto Metan kampanjoille. Sillä tarkoitetaan artikkelimuotoisia mainoksia, jotka julkaistaan jossakin journalistisessa verkkopalvelussa – esimerkiksi Kauppalehden, Keskisuomalaisen tai Aamulehden sivuilla. Nämä natiiviartikkelit pystyt tunnistamaan “mainos” tai “kaupallinen yhteistyö” -merkinnästä otsikon yläpuolella.

Myös monet ammattilehdet ICT:stä rakennusalaan ja logistiikasta kunta-alaan tarjoavat mainostilaa omissa julkaisuissaan.

Kuten kollegani Olli Vänskä toteaa blogissaan, näkyvyyden ostaminen suoraan kotimaisesta mediasta tai teknologiayhtiö Readpeakin kautta on kaiken lisäksi erinomainen tapa tukea suomalaista journalismia.

Oman ja ansaitun median merkitys kasvaa

Kun sosiaalisen median algoritmit kiristävät otettaan organisaatioiden markkinoinnista, kasvaa blogien, uutiskirjeiden ja omien verkkosivujen merkitys. Hyvin kirjoitettu, kohdeyleisön tarpeita aidosti palveleva teksti erottuu AI-generoidusta metritavarasta edukseen. Tekstien näkyvyyttä voi kasvattaa mainoskampanjoiden sijasta tai niiden lisäksi GEO:n eli tekoälyoptimoinnin avulla.

PR:n merkitys kasvaa jatkuvasti, ja pitkäjänteinen mediasuhdetyö kannattaa nyt enemän kuin koskaan. Kiinnostava asiantuntijahaastattelu tai ajankohtainen mielipidekirjoitus voivat tuoda parempia tuloksia kuin kymmenen mainoskampanjaa. Satsaa siis toimittajakentän tuntemiseen, pysy hereillä ajankohtaisista puheenaiheista ja tunnista, milloin on oikea hetki lähettää tiedote, vieraskynä tai järjestää mediatilaisuus.

Kaipaatko apua kanavastrategian luomiseen? Ota yhteyttä!

Lue myös

tulinen-disseminaatio
Netprofilen blogi | 29.08.2025

Innovaatiot jäävät suutareiksi ilman tulista disseminaatiota

Ihmisen ja robotin käsi osoittavat AI-sanaa
Netprofilen blogi | 30.05.2025

Oletko olemassa, jos tekoäly ei siteeraa sinua? Näin optimoit sisältösi AI-aikakaudelle

Netprofilen blogi | 16.05.2025

Teimme raportin tekoälystä markkinointiviestinnässä – näin tekoäly auttoi meitä