Lyhyt katsaus keskiössä oleviin asioihin

Mitä olet viimeksi laittanut keskiöön? Pyörittelemme täällä Netprofilessa työksemme blogeja, luemme lehtiä ja muutenkin askaroimme erilaisten verkkotekstien parissa päivät pääksytysten.

Viime aikoina meitä on alkanut huolettaa keskiöiden riistokalastus.

Keskiö päätyy otsikoihin yhtenään. Siellä joko kerrotaan olevan jotain tai sinne vaaditaan laitettavaksi tai nostettavaksi kaikenlaista.

Tulevatko keskiön rajat jo kohta vastaan? Kuinka paljon on liikaa?!

Googlasimme hädissämme, mitä siellä keskiössä nyt sitten jo on, ennen kuin laitamme lisää:

Usein keskiössä on ihminen. Hän on keskiössä esimerkiksi

Ihmisen lisäksi kiireinen keskiöstä toiseen kiitäjä on asiakaskokemus. Se on esimerkiksi B2B:n, Loisteen sivustouudistuksen, strategian ytimen, liiketoiminnan, yritysten välisten kilpailun, uudistumisen ja kaiken keskiössä.

Eikä tässä vielä kaikki! Viime vuosina keskiössä on luotettavien havaintojen mukaan ollut myös bitcoin, ”5g Mökki” -konsepti, ketunkasvattaja, Kemi ja Oulu, pääomien houkuttelu, moderointi, pilvipalvelut, paikallisin voimin tehty mainoselokuva, nuoret, datan kerääminen ja selkeä visualisointi, tärinälevy, energia-asiat, kotipuutarhan monimuotoisuus, digitalisaatio, liikenteen turvallisuus, yhteistyön merkitys sekä asiakas (oikeasti).

Huh, kylläpä on ruuhkaa keskiössä! Jos sinne vielä yrittää mennä kaksi mummoa, toinen ei välttämättä mahdukaan.

Suosittelemme varmuuden vuoksi laittamaan keskiöön kerrallaan vain yhden mummon. Eikä ole huono ajatus kysäistä viestintätoimistoltanne, jos varastosta löytyisi vaihtelun vuoksi joku toinenkin metafora.

 

Blogi on alun perin julkaistu vuonna 2016 – tungos keskiössä ei hellitä! 

Pysy kuulolla Netprofilen tuoreimmista uutisista ja tilaa uutiskirjeemme!

 

Lue myös

Viisi vinkkiä fintech-firmalle luottamuspääoman kasvattamiseen
Netprofilen blogi | 19.01.2026

Viisi viestinnän vinkkiä fintech-firmalle – näin kasvatat luottamuspääomaa

Netprofilen blogi | 12.01.2026

Rahoitusalalla hyvä somestrategia korostaa luottamusta ja asiantuntijuutta 

Netprofilen blogi | 02.01.2026

Web Summit 2025: Mediakenttä muuttuu, Gen Z jyrää ja tekoälyagentit astuvat arkeen