Mielenkiintoinenkin artikkeli tai blogi voi jäädä lukematta, jos se hukkuu katsojan somevirtaan. Varmimmin yleisön huomio kiinnittyy liikkuvaan kuvaan. Mitäpä jos organisaatiosi tutkija tiivistäisikin tuoreen raportin löydökset tai asiantuntija bloginsa omin sanoin kameralle?
Facebook ja Instagram ovat olleet tunnettuja jo pidempään videoformaatteja suosivina alustoina. Myös Linkedin on lähtenyt tähän mukaan, sillä viime vuoden lopulla alustan algoritmit ryhtyivät suosimaan videosisältöjä.
Tämä ei ole sattumaa. Somekanavat ovat havainneet, että yleisön sitoutuminen kanavaan kasvaa heidän selaillessaan videosyötteitä. Alustojen tavoitteenahan on saada käyttäjät viettämään aikaansa kanavissa mahdollisimman pitkään, siksi käyttäjän poistuminen sivulta onkin heille epäedullista.
Kuinka sitten saada omat viestit somen videovirrassa oikean yleisön silmille? Nappaa alta kuusi vinkkiä parempiin asiantuntijavideoihin!
1. Ihmiset esiin omana itsenään
Katsojan huomio kiinnittyy somessa vahvasti toiseen ihmiseen. Siksi videoilla kannattaa tuoda esiin organisaation asiantuntijat omalla äänellään ja kasvoillaan. Ajatusjohtajuus on B2B-kentällä kovaa valuuttaa juuri nyt.
Tärkeää on tuoda asiantuntijat juuri omana itsenään esiin – ilman liiallista siloittelua. Oma persoona, kevyt rosoisuus tai vaikka murre luo lähestyttävyyttä, inhimillisyyttä ja vahvistaa yleisön kiinnostusta. Sanasta sanaan kirjoitetun käsikirjoituksen sijaan kannattaa suosia avainsanoja kuvauksissa. Näin asiantuntija pääsee esittämään aiheen itselleen luontaisesti omin sanoin.
2. Koukuta katsoja jo heti kättelyssä
Videolla on noin 2–3 sekuntia aikaa koukuttaa katsoja sisällön pariin ja saada katsoja päättämään, katsooko hän videota pidemmälle vai siirtyykö pyyhkäisyllä seuraavaan. Jokainen hetki videolla on toki mahdollisuus jatkaa somevirrassa eteenpäin, joten jokaisen sekunnin tulisi olla tarkoin harkittu.
Selvällä rakenteella ja sujuvasti etenevällä sisällöllä katsoja pysyy kiinnostuneena. Videoiden pituus ei enää ole kiveen hakattu, joten pakko ei ole survoa kaikkea muutamaan kymmeneen sekuntiin. Mielenkiintoisia, jopa useamman minuutin mittaisia asiantuntijavideoita katsotaan nykyään hyvillä prosenteilla loppuun saakka – niin kauan kun sisältö jaksaa kiinnostaa.
3. Näytä, älä kerro
Asiantuntemusta esiin tuodessa on tärkeää muodostaa viesti yleisölle ymmärrettävässä muodossa. Käytä konkreettisia esimerkkejä ja, jos vain mahdollista, hyödynnä visuaalisuutta ja näytä, mitä tarkoitat! Vaikka ydinkohderyhmäsi koostuisi alan asiantuntijoista, jotka hallitsevat alan jargonin, kannattaa laajempaan levitykseen lähtevien viestien olla yleistajuisempia.
4. Sisältö edellä
Videoiden ei tarvitse olla suurella tuotantotiimillä toteutettuja elokuvatasoisesti editoituja filmejä. Toimivaan sisältöön riittää mobiilisti toteutettu videotuotanto, jossa kuvaus tapahtuu riittävän hyvällä puhelimella ja valaistus on kunnossa. Jos luonnonvalo ei riitä eikä lisävaloa ole saatavissa, voit kokeilla vaikka toisen puhelimen taskulamppua. Silläkin voi saada pahimmat varjot piiloon ja kirkkauden esiintyjän kasvoille.
Editointiohjelmaksikin riittää ketterä ja kevyt työkalu, joka taipuu klippien leikkaamiseen, valotasapainon säätöön ja tarvittavien tekstielementtien lisäämiseen.
5. Vangitse katse visuilla
Juuri nyt hyvin menestyvät somevideot ovat tyyliltään nopeatempoisia ja runsaasti visuaalisia ärsykkeitä tarjoilevia. Itse juonen ei siis välttämättä tarvitse edetä kovin pikaisella tahdilla, kunhan videon seuraaminen on visuaalisesti miellyttävää.
Videoklippejä yhdistämällä, eri kuvakulmia käyttämällä ja tekstielementeillä rakennetta lisäämällä saa editoitua videon kuvamaailman eläväiseksi. Taustalle voi jättää yhden klipin ääniraidan, vaikka kuvituskuva vaihtuisikin. Näin videon saa pidettyä dynaamisena, mutta kerronnan rauhallisena.
6. Markkinoi ja mittaa
Jotta saat videosta parhaan mahdollisen hyödyn ja kehityt niiden tuottajana, määrittele mittarit etukäteen. Katseluiden määrä ja kesto kertovat jo paljon videon sisällön toimivuudesta. Sitoutumiseen ja liikenteeseen liittyviä metriikoita ei myöskään pidä unohtaa.
Videoiden menestystä ei kannata jättää pelkästään algoritmien varaan. Somekampanjan avulla viestisi tavoittaa varmemmin halutun kohderymän. Kampanjan avulla pääset myös tarkastelemaan paremmin videon toimivuutta ja pääset mittaamaan tuloksia kattavammin.
Kaipaatko yrityksellesi tukea videotuotantoon tai markkinointiin? Lue lisää ketteristä B2B markkinoinnin palveluistamme!
Merenkulussa pelastautumiskoulutus on rutiinia – miksi yritykset eivät vaivaudu treenaamaan kyberturvan hätätilanteita varten?
Netprofile menestyy SABRE Awards EMEA 2026 -kilpailussa: finaaliin peräti kuudessa kategoriassa
Onko vastuullisuus kuollut ja kuopattu?
3 veikeää tapaa erottuvien sisältöjen ideointiin energia-alalla
Sosiaalinen hyväksyntä ohjaa sähkömarkkinoiden investointeja
Tiede sytyttää toivon, viestintä rakentaa arvon
Raportti: Suomalaisyritykset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin – kasvu keskittyy harvoille
Voiko tekoälyä käyttää vastuullisesti?
Kun linjasto pysähtyy äkkiarvaamatta – näin teollisuus varautuu kyberhyökkäyksiin
Nämä seitsemän valmistavan teollisuuden trendiä osoittavat vuoden 2026 suunnan
Viisi viestinnän vinkkiä fintech-firmalle – näin kasvatat luottamuspääomaa
Rahoitusalalla hyvä somestrategia korostaa luottamusta ja asiantuntijuutta
Web Summit 2025: Mediakenttä muuttuu, Gen Z jyrää ja tekoälyagentit astuvat arkeen
Luo tarina ennen tuotekehitystä – uusi teknologia ei myy itse itseään