Monet organisaatiot kamppailevat tekoälystä syntyvän hyödyn saavuttamisessa. Erilaisia pilotteja ja kokeiluja kyllä tehdään, mutta toivottu muutos loistaa poissaolollaan. Tekoälyn käyttöönotossa epäonnistuminen ei kuitenkaan liity itse teknologiaan vaan siihen, miten muutosta yritetään viedä läpi.

Kävimme kollegani Jonin kanssa Latvian kauniissa kansalliskirjastossa haalimassa oppeja tekoälyn käyttöönotosta ja skaalaamisesta, kun AI Summit Europe toi eurooppalaiset tekoälytoimijat kolmeksi päiväksi yhteen. Vaikka puhujat käsittelivät tekoälyä laajasti eri näkökulmista, piirtyi tapahtuman annista selkeä punainen lanka.

Tekoälykonsultti Askold Zimmermann jäsensi olennaisen yksinkertaiseksi ja epämukavaksi viestiksi: suurin osa tekoälyhankkeista epäonnistuu, koska organisaatiot eivät muutu. Vika ei siis olekaan teknologiassa, vaan peilissä.

Tekoäly törmää organisaatioon

Zimmermannin havainto ei suinkaan ole ainutlaatuinen. Me tiedämme jo, että vain harva yritys saa aikaan kestävää ja skaalautuvaa liiketoimintahyötyä, vaikka tekoälystä puhutaan juuri nyt kaikkialla. Tekoäly toimii jo erinomaisesti, mutta organisaatiot eivät.

Zimmermann kuvasi ilmiötä arvokuiluna. Teknologia kehittyy vuosi vuodelta yhä tehokkaammaksi ja edullisemmaksi. Mutta ihmisten työ, päätöksenteko sekä niihin liittyvät prosessit muuttuvat paljon hitaammin. Ihmisen ja teknologian väliin syntyy kuilu, joka lähtee kasvuun juuri silloin, kun investointien pitäisi alkaa maksaa itseään takaisin.

Tämä näkyy arjessa tutulla tavalla. Yritys hankkii tekoälytyökalun, toteuttaa pilotin ja raportoi lupaavia tuloksia, mutta palaa sitten vanhoihin toimintamalleihin. Missä mentiin vikaan? Teknologia itsessään saattoi olla oikein hyvää ja toimivaa, mutta jos työntekijät eivät koe yrityksen tarjoamien työkalujen istuvan osaksi omaa arkea ja työtä, jäävät ne käyttämättä. Varjoteknologiat sekä omat epäviralliset työtavat ja prosessit saavat työn tehtyä ja siksi niiden kutsu on niin viekoitteleva.

Tekoälyn käyttöönottoa neuropsykologisesta perspektiivistä tarkastellut organisaatiokehityksen asiantuntija ja toimitusjohtaja Dorka Nagy-Jozsa korosti pelon olevan suurin yksittäinen syy epäonnistumisen taustalla. Kun ihminen pelkää tulevansa tekoälyn korvaamaksi, aivojen mantelitumake aktivoituu ja ohjaa koko hermoston stressitilaan. Tämä puolestaan heikentää prefrontaalisen aivokuoren toimintaa – siis juuri sen alueen, joka vastaa esimerkiksi päätöksenteosta ja uuden oppimisesta.

Ihmiset eivät siis niinkään vastusta muutosta, vaan heidän edellytyksensä käsitellä sitä heikkenevät juuri silloin, kun niitä eniten tarvittaisiin.

Jos työtä ei muuteta, mikään ei muutu

Vaikka tekoälymuutoksessa on pohjimmiltaan kyse työn uudelleenorganisoinnista, johtavat organisaatiot niitä liian usein IT-vetoisina projekteina. Zimmermannin 10-20-70-sääntö kiteyttää problematiikan hyvin. Sen mukaan suurin osa onnistumisesta syntyy ihmisistä, toimintatavoista ja prosesseista (70 %). Vasta sen jälkeen tulevat infrastruktuuri (20 %) ja teknologia (10 %).

Siksi parhaat tulokset syntyvät usein arkisista käyttötapauksista. Oikoluvusta, tarkistuksista, raportoinnista, tiedon jäsentämisestä. Ne eivät ole strategisesti kiinnostavimpia käyttökohteita, mutta ne muuttavat työntekijöiden arkea.

Kun tiimit tunnistavat itse, missä tekoäly säästää aikaa tai parantaa laatua, syntyy omistajuutta. Samalla tekoälyyn liittyvät huolet ja pelot alkavat menettää otettaan. Kun tekoälyn käyttötavat koetaan omiksi, niitä myös kehitetään eteenpäin. Yksittäisistäkin havainnoista tai ideoista voi silloin syntyä monistettavaa hyötyä.

Sama logiikka ulottuu myös siihen, miten tuloksia mitataan. Kun tekoälyn arvo puretaan ajansäästöksi ja muutetaan euroiksi, keskustelu muuttuu väistämättä. Tekoälyn hyödyntäminen ei jää enää idean tai kokeilun asteelle, vaan siitä tulee ennen kaikkea priorisointikysymys – mitä tehdään, mitä ei ja kuka tekemisestä vastaa.

Toisaalta mikään ei toimi, jos perusta on rikki. Huonolaatuinen data, epäselvät vastuut ja puuttuvat pelisäännöt tekevät tekoälystä lähinnä irrallisen kilkkeen. Hyöty jää ohueksi ja riski epäonnistumiselle kasvaa eksponentiaalisesti. Houkutus oikoreittiin on suuri, sillä työkalut ovat heti käytettävissä. Samalla niiden hyödyntäminen edellyttää muutoksia, joihin organisaatiot eivät tartu – hyödyt eivät näy heti, toisin kuin kustannukset ja vaiva.

Mutta kuinka usein yhtä perustavanlaatuinen muutos on saatu onnistuneesti aikaan matalimman aidan yli kulkien? Työn uudelleensuunnittelu on hitaampaa ja vaikeampaa kuin pelkän teknologian ostaminen, mutta toistaiseksi se on ainoa tapa, jolla tekoälystä voidaan saada aitoa kilpailuetua.

Muhiiko yrityksenne uumenissa tekoälyä hyödyntävä innovaatio, josta kohderyhmiennekin olisi hyvä tietää? Lue, miten Netprofile auttaa yrityksiä rakentamaan vaikuttavaa viestintää.

Kuva: AI Summit Europe