Viestintätoimialaa globaalisti seuraavan PRovoke Median tuoreen selvityksen mukaan Netprofile on yksi Euroopan parhaista viestintätoimistoista työnantajana. Saksalainen Schwartz Public Relations valittiin Euroopan parhaaksi työnantajaksi, ja viiden kärkeen nousivat myös tsekkiläinen PRAM Consulting, norjalainen Trigger ja Global Think Riadista.
Mikä tekee meistä näin hyvän työpaikan? Viestintäammattilaiset.
Todisteena on huikea työntekijäkokemusta mittaava eNPS-lukumme, 73. Se kertoo aika vakuuttavasti, että meillä viihdytään ja välitetään. Luku ei ole vain kylmä tilasto – se on tunne, joka näkyy jokapäiväisessä työssä.
Meidän keskeiset arvomme, kuten suhde ja into, eivät ole vain sanoja ppt-kalvoilla, vaan ne näkyvät ja tuntuvat kaikessa, mitä teemme. Viestintä on laji, jossa moni kuvittelee pärjäävänsä ilman harjoittelua – mutta me tiedämme, että todellinen mestaruus syntyy syvästä ymmärryksestä ja jatkuvasta kehittymisestä.
Hiomme viestintä- ja yhteistyötaitojamme jatkuvasti: uteliaisuudella ja suurella sydämellä. Meillä on porukka, joka haluaa tehdä työnsä hyvin – ja saavuttaa sillä aidosti vaikutusta.
Maailman mittakaavassa olemme pieni toimija, mutta Suomen suurin ja kokenein teknologia- ja kyberkriisiviestintään erikoistunut toimisto. Meiltä löytyy moneen kertaan sekä kotimaassa että kansainvälisillä kentillä palkittua strategista osaamista, innovatiivisuutta ja vastuullisuutta. Saimme mm. ensimmäisenä suomalaisena markkinointi- ja viestintätoimistona Science Based Targets -akkreditoinnin. Se kertoo, että vastuullisuus on meillä aitoja tekoja ja todennettuja kovia lukuja.
Huippupisteiden saaminen eNPS-työntekijäkokemuksesta ja kansainvälinen tunnustus parhaiden viestintäalan työpaikkojen joukossa ei ole gloriaa pelkästään meille, vaan koko viestintäalalle. Se osoittaa, että viestintätaidoilla voidaan rakentaa työpaikkoja, joissa ihmiset viihtyvät, kasvavat ja kehittyvät.
Jokainen viestintätoimistoammattilainen voi olla ylpeä siitä, että työskentelemme alalla, jossa työntekijöiden hyvinvointi ja ammattitaidon kehittäminen ovat työn kovinta ydintä.
Vaikka pienen hetken fiilistelemme nyt tätä tunnustusta, ei tämä vauhtijengi pysähdy. Jokainen päivä teemme jotain paremmin, aikaisemmasta oppineena. Uteliaisuus uuteen teknologiaan vie meitä paikkoihin, joissa ei ole koskaan tylsää. Teemme vaikuttavaa työtä, jonka merkitys tuntuu sydänalassa.
Huikean iso kiitos koko Netprofilen uteliaalle ja intohimoiselle tiimille, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme – teidän kanssanne tämä elon matka on elämisen arvoista!
PRovoke Median tiedote:
https://www.provokemedia.com/latest/article/germany%27s-schwartz-named-best-european-agency-to-work-for
Merenkulussa pelastautumiskoulutus on rutiinia – miksi yritykset eivät vaivaudu treenaamaan kyberturvan hätätilanteita varten?
Netprofile menestyy SABRE Awards EMEA 2026 -kilpailussa: finaaliin peräti kuudessa kategoriassa
Onko vastuullisuus kuollut ja kuopattu?
3 veikeää tapaa erottuvien sisältöjen ideointiin energia-alalla
Sosiaalinen hyväksyntä ohjaa sähkömarkkinoiden investointeja
Pitäisikö päteä videolla? 5+1 vinkkiä asiantuntijavideoihin
Tiede sytyttää toivon, viestintä rakentaa arvon
Raportti: Suomalaisyritykset jakautuvat voittajiin ja häviäjiin – kasvu keskittyy harvoille
Voiko tekoälyä käyttää vastuullisesti?
Kun linjasto pysähtyy äkkiarvaamatta – näin teollisuus varautuu kyberhyökkäyksiin
Nämä seitsemän valmistavan teollisuuden trendiä osoittavat vuoden 2026 suunnan
Viisi viestinnän vinkkiä fintech-firmalle – näin kasvatat luottamuspääomaa
Rahoitusalalla hyvä somestrategia korostaa luottamusta ja asiantuntijuutta
Web Summit 2025: Mediakenttä muuttuu, Gen Z jyrää ja tekoälyagentit astuvat arkeen
Luo tarina ennen tuotekehitystä – uusi teknologia ei myy itse itseään
IT-horoskoopit 2026
Hillitseekö yrityksesi teknologia mulmaston iitosta? Ajaako järjestösi oisten naikeuksia? Meta kielsi yhteiskunnallisen mainonnan, mutta näin saat viestisi perille
Klikkiotsikot turruttavat: näin teet tietoturvasta kiinnostavaa ilman kauhukuvia
Mikä teknologia innostaa juuri nyt? Näin vastasi messuväki
ICCO Global Awards 2025: Netprofile on maailman paras keskikokoinen viestintätoimisto
Toimittaja ei ole vihollisesi – eli miksi kriittinen media on yrityksesi paras ystävä
Luottamusta rakentava ajatusjohtajuus ja mainetta suojeleva kriisiviestintä siivittivät Netprofilen voittoihin Finnish Comms Awardsissa
Teknologiasta tarinaksi – näin tukahdutat insinöörijargonin
Viestijä, auta pelastamaan journalismi!
IT-yrityksen makea piste – miten erottua kilpailijoista?
Netprofilella viisi asiakkaiden maineen rakennusta tukevaa finalistia Finnish Comms Awards -kilpailussa
Valmistava teollisuus – mistä rakentuu tuloksekas markkinointi vuonna 2026?
Norjalaisten pankkien omistama Criipto täytti Suomen vahvan tunnistautumisen tiukat vaatimukset – tekee turvallisesta verkkoasioinnista helpompaa ja yleisempää
ICCO Global Awards: Netprofile on yksi maailman parhaista viestintä- ja markkinointitoimistoista – finaalissa myös kaksi vahvaa asiakastyötä
22 yritystä perusti konsultointiosuuskunnan – Humans and Creaturesin toimintamalli on ainoa laatuaan maailmassa
Kun pelkkä esite ei riitä: 15 markkinointi-ideaa teollisuusmessujen valloittamiseen
Tekoäly ei selitä itse itseään – siihen tarvitaan viestintää
Kun tarina muuttuu kasvun välineeksi – fintechin tärkein tuote ei ole sovellus, vaan luottamus
Innovaatiot jäävät suutareiksi ilman tulista disseminaatiota
Himo, ylpeys, viha…– seitsemän kuolemansyntiä B2B-viestinnässä
AI:n kovimmat taklaukset ovat vasta tulossa – onnistunut käyttöönotto vaatii vahvaa etu- ja takanojaa
Oletko olemassa, jos tekoäly ei siteeraa sinua? Näin optimoit sisältösi AI-aikakaudelle
Metsästämme arvoa tekoälyllä – heikolla menestyksellä
Teimme raportin tekoälystä markkinointiviestinnässä – näin tekoäly auttoi meitä
Insight Track 2025 -raportti: Tekoäly tehostaa viestintää ja markkinointia – mutta mistä löytyy kilpailuetu?
Netprofilen palkittu työyhteisö vahvistui kahdella uudella osaajalla!
NIS2 ja kyberturvallisuuslaki voimaan – Into Security tuo kaivattua voimaa markkinoille
Astuitko tekoälyansaan? Tätä on teknologian luoma näennäinen tehokkuus
Vaikeneminen on kultaa – päteekö väite mediasuhteissa?
Luin läpi Linkedinin tekoälypostaukset – mitä jäi käteen?
Marimekko yhteistyöhön Nitorin ja Hi Shinen kanssa – tavoitteena uniikki digitaalinen asiakaskokemus
Onko kaikki jo sanottu? Ei, sillä sinun näkökulmasi puuttuu vielä
Lisää SABRE Awards -kunniaa Netprofilelle – nyt koko toimialan kehittämisestä
Netprofilen asiakastyöt jälleen EMEA SABRE Awards -finaalissa 2025
Pelimaailmasta PR:ään – ”In for the forever game”
Apua! Mikä neuvoksi, kun tuulettimeen osuu?
Harjoittaako organisaatiosi destruktiivista denialismia?
Kolme signaalia luottamustalouden noususta
Kontsaa kaivattais – eli kuinka saada sisällöntuotanto käyntiin?
Netprofilen uusi somekonsultti Saara on itäsuomalainen kehitysintoilija
Ota LinkedIn haltuun like a boss – seitsemän vinkkiä ajatusjohtajuutta tavoitteleville
Tekoäly dominoi mediassa – jääkö muille teknologiateemoille vain rippeitä?
Tekoäly + teollisuus = Suomi nousuun? Kyllä, tehokkaalla viestinnällä!
Hallitse metataidot ja kukoista – viestijän työkalupakki tulevaisuuteen
Nitor liittyy Science Based Targets -aloitteeseen edistääkseen kunnianhimoista ilmastotoimintaa
Ville Himberg aloitti Nitorin kaupallisena johtajana
Kyberkriisisimulaatio auttaa takaamaan liiketoiminnan jatkuvuuden
Kun projektinhallinta onnistuu, myös tiimi voi hyvin – legopalikat konsultin työtapoja haastamassa
Markus Engel, Communication Consultants: “Saksalainen yleisö arvostaa perusteellisuutta ja aitoutta”
PR-konsulttina Stuttgartissa – mitä opin saksalaisesta viestintäkulttuurista?
Voittoisa ilta Finnish Comms Awardsissa – Netprofilen strateginen osaaminen ja työ toimialan hyväksi keräsivät kunniaa
Netprofilen ICCO Global Awards -menestys jatkuu – jälleen viestinnän kansainvälisen arvokisan finaalissa
Suomalaiset hakevat apua stressiin ja riittämättömyyden tunteisiin – johtaja uupuu hiljaisuudessa
5 tärkeintä oppia Nordic Business Forumista viestinnän ammattilaisille
Kyberkriisissä rahaa palaa ja aika loppuu – näin nostat resilienssiä
Muistiinpanot podcastiksi minuuteissa? Googlen uusin tekoälypalvelu hämmästyttää
Netprofile ampaisi Finnish Comms Awards 2024 -finaalissa viiteen kategoriaan
Pasi Niemi Nitorin uudeksi tutkimus- ja kehitysjohtajaksi
Ajattelen, olen siis ajatusjohtaja? – tekoäly nostaa rimaa, ja yli pääsee vain harva
Näistä Merkeistä Tunnistat Tekoälyn Tuottaman Artikkelin
Inhouse-viestijä hyppäsi konsultin saappaisiin – mikä muuttui?
Tutkimus: Suomessa yrittäjällä on hyvät onnistumisen edellytykset – Yrittäjyyden arvostusta on silti lisättävä
Tutkimus: Siirtymä kevyisiin sähköajoneuvoihin onnistuu murto-osalla EU:n suunnitellusta akkutuotannosta – vähentää päästöjä ja tuontiriippuvuutta
Sumua strategisessa horisontissa?
Miten teknologiaviestintä muuttuu? Ja mitä Eskolla on sen kanssa tekemistä?
Tiedän mitä teet tänä kesänä – 5+1 lomailijan ehdotonta ChatGPT-vinkkiä
Nitorin kasvu jatkui ICT-palvelualan haasteista huolimatta: 40 miljoonan euron liikevaihtoraja rikki
Visma Amili ja Yrityskummit auttavat maksuvaikeuksissa olevia yrityksiä ja edistävät avointa rahapuhetta
Älä pelkää erottua: Oppeja Shift-bisnesfestareilta
Teknologiayhtiö Unikien uudeksi toimitusjohtajaksi Juha Ala-Laurila
AI vie – ja markkinointiviestintä juoksee pysyäkseen kehityksen edellä
Netpofilen raportti – Tekoäly tuli markkinointiviestintään – nopeat mukautujat poimivat murroksen hedelmät
Netpofilen raportti: Tekoäly tuli markkinointiviestintään – nopeat mukautujat poimivat murroksen hedelmät
Tekoäly tehostaa työtä, mutta miten rakentaa sen avulla aitoa ja eettisesti vahvaa viestintää?