90 Day Finn -kampanja herätti tuhannet huippuosaajat haluamaan Helsinkiin

Helsinki Partners & Netprofile

Helsinki tarvitsee kipeästi lisää kansainvälisiä osaajia, yrittäjiä ja sijoittajia. Helsinki Partnersilla oli idea kunnianhimoisesta uudelleensijoittumisohjelmasta, mutta haasteena oli saada viesti maailmalle. Miten tavoittaa oikeat osaajat ja vakuuttaa heidät tulemaan Suomeen? Netprofile konseptoi ja toteutti 90 Day Finn -kampanjan, joka toi ohjelmalle laajaa globaalia näkyvyyttä, valtaisan hakemusvyöryn ja Suomeen ihka oikeaa bisnestä. Kampanja on voittanut lukuisia palkintoja alan kilpailuissa sekä Suomessa että maailmalla. 

HelsinkiPartners90DayFinnLogo

Miten houkutella huippuammattilaisia Piilaaksosta? 

Helsinki tarvitsee korkeaan osaamiseen perustuvaa maahanmuuttoa helpottamaan erityisesti teknologia-alan työvoimapulaa. Kaupunki kuitenkin kilpailee samoista huippuosaajista, yrittäjistä ja sijoittajista esimerkiksi Tukholman, Kööpenhaminan ja Amsterdamin kanssa. 

Helsinki Partners päätti toteuttaa pilottihankkeen vuoden 2020 lopussa ripeällä aikataululla. Tavoite oli käynnistää “Tutustu Suomeen kolmessa kuukaudessa” -ohjelman houkuttelukampanja lokakuussa siten, että noin 15 osallistujan valinta voitaisiin tehdä vielä ennen vuoden loppua. 

Tavoitteeksi asetettiin saada tuhat relevanttia hakemusta korkeakoulutetuilta teknologia-alan ammattilaisilta ja sijoittajilta, ensisijaisesti Piilaaksosta. Haasteena oli, että tavoitellut kohderyhmät ovat erittäin haluttuja kaikissa maissa ja voivat valita, mihin rakentavat elämänsä. 

Puhutteleva nimi ja houkuttavia tarinoita

Vain kolmessa viikossa Netprofile konseptoi kampanjan, ideoi tunnekonnotaatioita herättävän nimen ja tuotti kohdeyleisöä puhuttelevat tekstiä, kuvaa ja videota sisältävät kampanjamateriaalit.  Strategisesti tärkeimmäksi viestiksi Netprofile nosti tunnetason inhimillisen koskettavuuden: Suomessa työ ja elämä ovat tasapainossa.

Avainviestin välittämistä varten Netprofile rekrytoi kampanjaan samaistumisen mahdollistavia kansainvälisiä ammattilaisia, jotka kertoivat tarinansa autenttisella äänellään oman Helsinkiin asettuneen arkensa keskellä. Kampanjasisällöt kohdennettiin Piilaaksoon mediaviestinnän, natiivimainonnan ja sosiaalisen median kanavin.

Kaikki odotukset ylittyivät

Kampanjan tulokset ja hakijoiden korkea laatu ylittivät kaikki odotukset. Hakemuksia tulvi paitsi Piilaaksosta, myös muualta maailmasta. Viisi viikkoa kestäneen hakuajan aikana relevantteja hakemuksia saatiin yli 5 300 – yli viisi kertaa enemmän kuin oli tavoiteltu! Loistavien tulosten siivittämänä 90 Day Finn -ohjelma toistettiin myös 2021–2022. Ohjelmasta tuli ilmiö, josta ihmiset puhuvat. Peräti puolet pilottiin osallistuneista halusi jäädä Suomeen pysyvästi. 

Menestyksekkään kokonaisuuden tarkasti kohdennetut kampanjat sosiaalisessa mediassa ja natiivimainonta valituissa uutismedioissa keräsivät vuosina 2020-2022 lähes 7,5 miljoonaa näyttöä, yli 60 000 klikkiä ja noin puoli miljoonaa videonäyttöä.  

Kampanja sai loistavia tuloksia myös ansaitussa mediassa. Mediat, joiden yhteenlaskettu lukijamäärä on 500 miljoonaa, kirjoittivat kampanjasta 135 artikkelia pelkästään ohjelman ensimmäisenä hakukautena. Ohjelmasta kirjoittivat mm. BBCForbesThe Guardian ja Business Insider sekä suomalaisista medioista esimerkiksi MTV ja Kauppalehti. Hakemusten laatutasoa nosti merkittävästi myös näkyvyys eksklusiivisilla tech-foorumeilla.

 

90 Day Finn -kampanja otti kaksoisvoiton globaalissa ICCO Awards -viestintäkilpailussa vuonna 2022. Lisäksi 90 Day Finn on palkittu maailman parhaana sisältömarkkinointikampanjana vuoden 2021 Digital Communications Awards -kilpailussa ja parhaana tapahtumamarkkinointina European Excellence Awards -kilpailussa 2021.

bg-afro-woman-laptop-1163601019

”Emme osanneet odottaa, että onnistuisimme rakentamaan 90 Day Finnistä kansainvälisen ilmiön. Tämä on harvinaista maabrändäyksessä – kilpailu on kovaa. Yritysten, investointien ja lahjakkuuksien houkuttelemisessa tällaisia tuloksia saavutetaan harvoin näin lyhyessä ajassa." 

Johanna Huurre, liiketoimintajohtaja, Helsinki Partners

Kiinnostuitko kansainvälisestä kampanjatyöstä? Ota yhteyttä!